Kaikki kirjoittajan admin artikkelit

Lehden 3/2014 voittajaongelma ratkaistuna

Aina eivät helpoiksi merkityt ristikot ole niinkään helppoja! Seuraavan ongelman meille lähetti Ville Kuusinen, ja täytyy tunnustaa, että aikaa kului ratkaisun seuraavan vaiheen selvittämiseen aika kauan. Joskus ratkaisun jatko saattaa olla yhdestä ruudusta kiinni ja sen löytymisen jälkeen loppu sujuu leikiten. Näitä kohtia ei vaikeusastetta mittaava algoritmi ilmeisesti ota huomioon ja siksi ne joutuvat tavallaan väärään kategoriaan.

Ongelma oli lehden ristikko numero 17. Yksin. Ville lähetti meille koko lehden sivun, mutta seuraavassa on vain ongelmaristikko.

WP_20140707_010

Ratkaisu on taas kuvasarjana. Ensimmäisessä versiossani olin käyttänyt päättelyä, joka ei ollutkaan aukoton. Mielenkiintoista oli, että uudelleenaloitus johtikin paljon helpompaan jatkoon. Aina pitäisi siis olla kärsivällinen ja löytää se selkeä päätelmä. Kuvasarja on nyt siis korjatussa muodossa.

Leena

Kilpailutehtävän voittajaongelma

Lehden 1 kilpailutehtävässä pyysimme ongelmatilanteita lehden ristikoista. Voittajaongelman meille lähetti Toni Jaskio. Ongelma näytti tältä:

Picture 3 – kopio

Ratkaisu on monivaiheinen, joten olen ladannut välivaiheet Google+ -palveluun. sinne pääset oheisesta linkistä Ratkaisu.

Lopputulos on tällainen:

Created with Nokia Smart CamOtsikoksi ristikolle lehteen tuli murohahmo. Virallinen otsikko oli Quisp. En ainakaan tiedä kyseisiä muroja myydyn Suomessa, joten en jättänyt nimeä otsikoksi. Ristikon olisi tietenkin voinut jättää kokonaan poiskin, mutta mielestäni siinä oli jotain lumoavaa.

Toivomme lisää ratkaisuongelmia. Parhaat palkitaan!

Kakkonen myynnissä ja kolmonen menossa painoon

Uuden lehtemme taival on alkanut lupaavasti. Sitä on ostettu hyvin eri puolilla maata ja ristikoitten täyttäjiltä on tullut paljon kiittävää palautetta siitä, että Conceptiksen japanilaisia ristikoita on jälleen tarjolla. Myös kriittistä palautetta on tullut. Se on koskenut lehden paperia. Olemme paneutuneet asiaan todella vakavasti ja etsineet yhdessä kirjapainon kanssa ratkaisua. Vaihdoimme paperia numeroon kaksi, mutta sekään ei saanut varauksetonta vastaanottoa, joten seuraavassa, 16.5. ilmestyvässä lehdessä on uusi paperi, joka uskoaksemme on paras mahdollinen.

Conceptis – japanilaiset ristikot lehden numero 2 on siis parhaillaan lehtipisteissä. Numero 3 menee painoon ensi viikolla ja on laadukkaitten japanilaisten ristikoitten ystävien ostettavissa seuraavalla viikolla.

Ensimmäisessä numerossa lupasimme arpoa palkintoja meille palautetta lähettäneiden kesken. Arvonta tehtiin tänään. Olemme yhteydessä voittajiin henkilökohtaisesti.IMG_20140503_130544

Japanilaiset Ristikot tulee takaisin Lehtipisteisiin

Sanoma Magazines Finland Oy lopetti 12 vuotta julkaisemansa Japanilaiset Ristikot -lehden vuoden 2013 lopussa. Lehdellä oli tuhansia ystäviä, jotka syystäkin jäivät kaipaamaan sitä. Kaipauksen kohde on kuitenkin kokemassa uuden tulemisen. Lehden sisällöstä eli japanilaisten ristikkojen tekemisestä vastannut Conceptis Ltd. on solminut sopimuksen uuden suomalaisen kustantajan ShuHaRi Oy:n kanssa.

Ensimmäinen uusi Conceptis – Japanilaiset Ristikot -lehti tulee myyntipisteisiin Suomessa kevään 2014 aikana.

Conceptis Ltd. on maailman johtava loogisten ristikkojen toimittaja. Yhtiö tuottaa vuosittain yli 25000 ristikkoa. Niillä on miljoonia faneja ja ratkojia yli 100 maassa.