Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2015

Uusi ratkaisuongelma numerosta 3 /2015

Pitkästä aikaa olemme saaneet ongelman ratkaistavaksemme. Kyseessä on numerossa 3 julkaistu ristikko numero 35, jonka vihje oli Korkea ylitys. Ristikon virallinen otsikko on Silta. Kysymyksen lähetti meille Jari Kilpivaara, ja lähtötilanne oli suurin piirtein tämä:

WP_20150503_15_04_42_Pro

Alkuperäinen Jarin ratkaisu oli hieman pidemmällä, mutta käytin tilaisuuden hyväkseni ja lisäsin tähän vaiheeseen muutaman selityksen, sillä Jari oli jo käyttänyt hyvinkin edistyneitä päättelykeinoja.

Seuraava askel löytyi suhteellisen helposti, mutta ei todellakaan ollut mikään peruspäätelmä. Ongelma oli se, että seuraava askel antoi kyllä pitkän pätkän lisää kuvaan, mutta ei enää antanutkaan lisää vihjeitä.

Kaiken kaikkiaan jouduin kolme kertaa tilanteeseen, jossa oli käytettävä eliminointia. Valitsin siis tietyn ruudun ja mietin, mitä tapahtuu, jos kyseinen ruutu on musta. Kaikki päätelmät voi tehdä omalla paperilla hennoilla viivoilla tai jonkinlaisilla tilapäismerkinnöillä, mutta esityksen selkeyden takia olen tehnyt nämä eliminoinnit eri ruudukossa, ja kun tilanne on johtanut ristiriitaan, olen palannut varsinaiseen ratkaisupaperiin.

Käyttämääni eliminointia tarvitaan joskus vaikeissa ristikoissa. Kannattaa pyrkiä etsimään paikka, jossa toinen valinnoista johtaa nopeasti ristiriitatilanteeseen. Jos arvaus ei paljasta ristiriitaa heti, se ei silti ole välttämättä oikea arvaus. Joskus väärä merkintä aiheuttaa virheen vasta aivan loppuvaiheessa, ja silloin takaisin palaaminen onkin jo mahdotonta.

Kaiken kaikkiaan tämä ristikko oli yksi vaikeimmista, mitä olen koskaan ratkaissut. Arvio ristikon tasolle oli 5, eli vaikeahko keskinkertainen. Tasot on määritelty algoritmisesti ja tässä mielestäni koneellinen arvio on pielessä. Olisin rankannut tämän ehdottomasti seiskaksi.

Tässä linkki ratkaisuun. Napsauta ensimmäistä kuvaa ja ala selata. Olen lisännyt selityksiä oikeassa laidassa oleviin kommentteihin.

Ratkaisu on se, minkä minun pähkäilyni tuotti. Se ei siis välttämättä ole paras ja nopein reitti oikeaan ratkaisuun. Otan mielelläni kommentteja vastaan.

Leena