Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2014

Lehden 3/2014 voittajaongelma ratkaistuna

Aina eivät helpoiksi merkityt ristikot ole niinkään helppoja! Seuraavan ongelman meille lähetti Ville Kuusinen, ja täytyy tunnustaa, että aikaa kului ratkaisun seuraavan vaiheen selvittämiseen aika kauan. Joskus ratkaisun jatko saattaa olla yhdestä ruudusta kiinni ja sen löytymisen jälkeen loppu sujuu leikiten. Näitä kohtia ei vaikeusastetta mittaava algoritmi ilmeisesti ota huomioon ja siksi ne joutuvat tavallaan väärään kategoriaan.

Ongelma oli lehden ristikko numero 17. Yksin. Ville lähetti meille koko lehden sivun, mutta seuraavassa on vain ongelmaristikko.

WP_20140707_010

Ratkaisu on taas kuvasarjana. Ensimmäisessä versiossani olin käyttänyt päättelyä, joka ei ollutkaan aukoton. Mielenkiintoista oli, että uudelleenaloitus johtikin paljon helpompaan jatkoon. Aina pitäisi siis olla kärsivällinen ja löytää se selkeä päätelmä. Kuvasarja on nyt siis korjatussa muodossa.

Leena